tiistai 8. toukokuuta 2012

Viimeinkin kotona ja uusia kankaita :)

Mökkikausi on alkanut. Eli ainakin puolet ajasta vietämme 17 neliön tilaihmeessämme ilman juoksevaa vettä, sisävessaa ja pari muuta normaalielämään kuuluvaa mukavuutta. Kääntöpuolella kaikkien ikkunoiden ulkopuolella laulaa lintu, meren rantaan on sata metriä ja pihalla on muutama pieni kukkapenkki ja kasvimaa joita voi kuopsutella.

Aiempina kesinä olen kilkuttanut ahkerasti puikkoja terassilla, 2010 kesällä kudoin villahousuja viimeisilläni raskaana - raskaana olevan naisen täydellä raivolla.. Tänä vuonna ei voisi vähempää kiinnosta kutominen.

Ensimmäisen mökkipätkän jälkeen oli enemmän ikävä saumuria kuin juoksevaa vettä. Ahdisti kotona valmiiksi leikattuna odottava body ja uudet kankaat jotka teki mieli saada koneeseen ja surrauttaa joksikin valmiiksi.

Ostoksiakin on tosiaan kotiutunut. Metri runoratsua ja yhteensopiva resori  Selialta, ihan mahtavan tuntuinen joustis muuten! Kaksi metriä pallojerseytä Ikasyriltä ja 5 metriä keltaista omenapuuvillaa Ellokselta. Kivaa kun on kerrankin isompia pätkiä :) Pallokankaasta yritän itselle mekkoa. Jollei onnistu niin ainakaan ei ollut kallis kangas..



Heti kotiin päästyä surrutinkin muutaman tunnin.. Viimeistelin pari lahjoiksi matkalla olevaa pussukkaa. Musta-punainen Pimssi-pussukka on äitienpäiväksi emolleni - sisus mustaa velouria niin sopii vaikka kameran tai puhelimen kuljetteluun :) Kummitytön synttärilahjan ajattelin pakata tuohon pinkkiin kirsikkaan, vuori retrokukkapuuvillaa ja ruskea vetskari - enempään pinkkiin ei pystynyt.. Tehty jälleen tällä kaavalla.


Typylle ja itselle leikkasin IHANAIHANAIHANASTA runoratsusta ruttupipot - typystä oli hauskaa että meillä molemmilla oli pipo päässä sisällä ja lauleskeli iloisesti ihhahhaa- ihhahhaata :) Pipon ohje täältä






 








Runoratsusta myös singoallamekko koossa 92 (muokattu OB 3/2012 puuvillamekosta kaventamalla reippaasti ja pääntielle tehty kuminauhakuja). Ajattelin että menee vielä tunikanakin eli mahdollisimman pitkään..)


Lopusta saan vielä ainakin pään yli puettavat potkarit pojulle ja ehkä jotain ihan pientä jos oikein suunnittelen leikkuun loppuun asti..






Maatilajersey on hamstereista ja meinasi - ja loppuikin - auttamattomasti kesken. Takakappaleen yläosa kainaloihin asti on siis ruskeaa trikoota. Ihan hauskannäköinen tuli näinkin.

Bodyssa on nappilista raglansaumassa ja se on tehty samalla Loikka-paidasta muokatulla kaavalla kuin aiemminkin. Jämäkankaasta sain juuri pienen kesälakin mahapojalle. Ja pienenä leikkaa-liimaa-yhdistele-projektina vielä potkaritkin samaan settiin. Potkarien kaava on SK 4/2006, koko kaikessa 62cm.






1 kommentti:

  1. Tuo runoratsu on ihanaa... Hieno mekko! Tytöillä on hyvä ku pystyy tekee helposti pitkäikäisiä vaatteita. Pojilla vähän hankalampaa...

    VastaaPoista