maanantai 30. heinäkuuta 2012

Syksyksi peuraa ja velouria


Tämä setti on ollut leikattuna jo ainakin viikon jollei kaksi.. Nyt muun perheen kauppareissun aikana oli hetki surrata kasaan kun vauvakin nukkuu hyvin saumurin hurinassa :)


Peuraa tilasin pienen palan Sampsukan löytökorista kokeeksi, printti on luonnossa paljon kivempi. Nyt tekee mieli myös sitä lintua - ja molemmissa väreissä.

Tunika on kokoa 92 (OB 4/12 Princess), jätin rypytykset pois helmasta. Hiukan olisi voinut vielä leventää hihaa niin olisi pussittunut kivammin. Takakappaleen ja hihojen pallokangas on vaihdettu jostain.



Samalla löytökorireissulla ostoskoriin löytyi myös täydellinen housupala keltaista velouria. Ihanan lämmin sävy! Housujen kaava on oma, tällä kertaa jätin lahkeet suoraksi. Lapastaskut on apinoitu OB:n hupparista.   

Eilen illalla listasin hiukan laatikoista löytyviä kankaita ja mitä niistä olisi tarkoitus tehdä.. Aika monta metriä tässä olisi vielä edessä :D

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Back in the saddle :)


...tai no, kolme päivää pojun syntymän jälkeen huusi saumuri ekaa kertaa, kun ne tumput oli jäänyt tekemättä.

Eli kahdet trikootumput kokoa pienenpieni ja pieni. Tuollaisen palan raaski saksia autokorjaamosta juuri ja juuri :D
Typylle ohuesta farkkuhameesta kierrätetyt haaremihousut kokoa 92cm. (OB 4/2012) Polvipaikatkin tikkasin jo kiinni, mutta purin kun ne näytti tyhmiltä. 













Sain hamstereista joku aikaa sitten käsiini pikkuisen palan Paapiin suunnittelemaa leijonatrikoota. Ihana kangas! Niin pehmeä ja hyvälaatuinen.. Siitä syntyi ohuet lörppäpipot lapsille ja pojulle vielä yhdet tumput.


Olen myös tehnyt jotain itselle! Huppari on muokattu jostain vanhasta SK:n kaavasta. Punainen college ja toisen tunikan punainen trikoo on Rauteksilta - tosi laadukkaita kankaita ja metrihinta on vähintään kohtuullinen. Harmi vaan etteivät myy juurikaan single trikoota, interlockia mä en jotenkin osaa ostaa.













Liila apinakangas on Kangas-Mallalta ostettu hurjalla alella II-laatuisena. Minusta värivirhettä ei edes huomaa.Tunikat ovat molemmat OE-ryhmän 'tissitunika'-kaavalla kokoa XL.   Hiukan jouduin muokkaamaan lisää tilaa kietaisukaistaleisiin ja muuten kavensin kauttaaltaan saumanvarojen verran. Kiva tunika jolla onnistuu myös imetys.

Olen lisäksi tuhonnut kankaan loppuja imetystopeiksi kotikäyttöön ja kangaslaatikoissa alkoi olla hiukan tilaa..

Tilanne korjaantui nopeasti Royal-tuotteen yllätyspaketilla ja muutamalla metrillä Taikametsä joustofroteeta. 

Yllätyspaketti oli mieluinen, muutamat kankaat varmasti vaihdan, mutta kokonaisuutena paketti oli todellakin hintansa arvoinen! Kangasta oli yli 6 ja
puoli metriä.


Lisäksi Turun OE-ryhmän kimppapaketti Taikametsä joustista saapui ja saatiin palasiksi. Kangas on ihanaa. Tämä uniikki joustofrotee teetettiin OE-ryhmän puuhanaisten toimesta, kaikki kiitos heille kovasta hommasta.

Tästä tulee varmaan saunamekko mulle ja typylle Vai hupparit? Ainakin tästä tulee mulle ramppikuume koskea saksilla, tätä kun ei koskaan enää saa mistään. Saman kankaan harmaa trikooversio löytyy myynnistä Käpyseltä.



Loppuun vielä pari sovituskuvaa keväällä valmistuneista pojun vaatteista. Interlock-kaukalopussi on ollut todella käytännöllinen kun kesän keli on ollut mitä on..