torstai 28. helmikuuta 2013

Lahja - ja pari ufoa.


Mummini täyttää muutaman viikon päästä 80. Päässäni ei ollut yhtään lahjaideaa - sen ikäisellä ihmisellä kun kaikkea jo tuppaa olemaan.. Onneksi on paikallinen ompeluryhmä josta saa ideoita, apua ja mielipiteitä pulmaan kuin pulmaan!

Puikkopussia en ollut koskaan tehnyt, pikaisella googletuksella löysin kuitenkin muutaman ohjeen. Kaikissa oli kaksi eri korkuista taskua ja yksi pieni etutasku - ja niin on nyt näissäkin.

Mitat sen mukaan mitä kankaita riitti :D

Samalla kokeilimme kankaan kuvioimista metallisen piparimuotin, valkaisuaineen ja 2,5 vuotiaan avulla. Tuli ihan hauskoja - oman pussini punainen kierrätetty farkku värjääntyi siistimmin kuin lahjapussin lakanapuuvilla.


Tämä koeversio on siis itselleni, tämän isompaa ei minun tavaroilleni tarvitse :)


Mummin pussi on suurempi- ja mahtaakohan olla silti läheskään tarpeeksi suuri innokkaan virkkaajan ja kutojan tarpeisiin..


Sitomisnauhojen ompeleen päälle ompelin lahja-puikkopussiin koristeeksi puiset maalatut napit joita olen joskus tilannut etsystä enkä ole raaskinut käyttää mihinkään.

Molemmissa pusseissa on läppä joka taittuu pitkien puikkojen päälle ja pitää ne paikoillaan.

Päälikankaat ovat kierrätettyjä, punainen farkku on ollut bleiseri ja tummanpunainen puuvilla kaitaliina häissämme. Ruusukangas on vanhasta tyynyliinasta ja loput tilkkuja ufo-laatikostani.

Olen tyytyväinen, itsetehtyä, mahdollisesti käytännöllistä ja Typykin sai osallistua lahjan tekoon.

Ajattelin tehdä pahviset kortit noihin 'lokeroihin', piirtää niihin yhden pitkän puikon, yhden sukkapuikon ja yhden virkkuukoukun. Eipä jää käyttötarkoitus sitten arvoitukseksi.


Mutta se varsinainen ufo on punainen verhoilukangas joka on ollut valmiina 6 vuotta!

Nyt sitten viimein sain aikaiseksi lainata niittipyssyn ja vaihtaa tuolien kamalan tahraiset siniset päälliset. Sen verran kuitenkin laiskotti että niittasin vain vanhan kankaan päälle. Meniköhän kuuteen tuoliin melkein tunti.

No oli ainakin hyvin suunniteltu ;)


Tänään on kankaattoman viimeinen päivä, whoop whoop!






keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kaukana kesä ja kukkaset

 Ai näinkö Äiti?

 "Onko tämä KESÄhattu? Miksi minulla on KESÄmekko? Onko ulkonakin kukkia - onko siellä KESÄ? Onko Äiti?"

 "Ei ihan vielä, mutta saisiko Äiti ottaa yhden valokuvan?"

 "Ai näinkö Äiti?"

 Ja Äiti patistaa lapsiraukan seinän eteen seisomaan. Miten tylsää.
"Hymyilisitkö muru?"
"En minä ole iloinen kun ulkona ei ole kukkia."

Jäämme odottamaan kevättä ja voikukkia


70 senttiä Metsolan kukkajoustista olisi tässä (+aiemmin valmistuneessa suikalehameessa)
Äidille hiuspanta, Typylle singoalla (OB 3/2012 Kokeshi kapeammaksi muokattuna koossa 92)
Nakille pipo ja shortsit.

Maailman söpöimmät shortsit koossa 80cm
(Ottobre Donkey 3/2012)


lauantai 23. helmikuuta 2013

Kevättakit - kettuja ja korjaamoa

Saumurini Rousku matkusti huoltoon ja suru tuli puseroon melkein heti. Virkkasin jo pari koriakin mutta silti poltteli päästä ompelemaan.

Noh. Ainahan on Luuska. Markettikone joka saumurin kaverina on ihan ok, kun tehtävät on lähinnä ommella resoria renkaaksi ja kaksoisneulata.

Jotain joustamatonta siis oli ommeltava kun siksak on ainoa koneesta löytyvä jousto-ommel. Minulla ei edes ole juurikaan puuvillaa kun en sitä käytä. UFO-laatikosta löytyi kuitenkin kolmannes pussilakanaa josta tein keväällä Nakin kehdon petivaatteet.

Voisihan yrittää tehdä siitä kevättakin Typylle.



Tikkivuorin purin Kontti-kasassa odottavasta vanhasta ulkoilutakista, napit on mummun entisestä bleiseristä ja vetoketju purettu talteen jostain jo aiemmin.

Hupun vuori joustista palalaatikostani.


Ensimmäinen takki jonka olen ommellut ikinä onnistuikin ihan kivasti.  Voisihan sitä tehdä Nakillekkin.. Majapuun autokorjaamo puuvillan olen saanut vaihtarina suurhamsteriltaja sitä oli juuri ja juuri riittävästi.



Tai no. Taskut ovat pelkät koristeläpät kun taskupusseihin kangasta ei riittänyt. Myös tikkivuori loppui kesken - samaiselta suurhamsterilta saatu trikoopala oli kuitenkin juuri oikean vihreä ja levyvanuakin löytyi pienen etsimisen jälkeen sohvan koristetyynyn sisältä. 


Eli takakappale on TSI-tikkivanua. Vetskari ja napit samasta ulkoilutakista kuin valkoinen tikkivanukin. Hupun vuorina on majapuun joustista - ihan täydelliset värit tähän!

Muistin kerrankin ripustuslenkitkin, hurraa.

Kaava molemmissa Against the wind koossa 92 ja 80 
(pituudet ~104/92 helmassa ja hihoissa 98/86, Ottobre 1/2013)

Sovituskuvia on vaan pienemmästä kun suurempi karkasi mummulaan viikonlopuksi.

Näissä on nyt kankaaton kuukausi parhaimmillaan, niistä tehtiin mitä oli ja ihan kivat takit tuli!

Hyvää viikonloppua kaikille!




keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Myöhäis-Movember

"Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, johon osallistuvat miehet kasvattavat itselleen viikset marraskuun ajaksi. Vuonna 2003 Australiassa perustetun kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista kuten eturauhassyövästä. Kampanjan perustajan Tom Bettsin mukaan kampanja sai alkunsa pubissa tehdyn vedon seurauksena. "


Nämä taas on ihan vaan t-paitoja.

Elsa ikävöi maailmalla viipottavaa viiksekästä kummi-enoaan kovasti. 
(niin minäkin)

Molemmat Ottobren kaavoilla, isompi Hoops koossa 98, pienempi paita muokattu Loikka.

Kipparit-trikoo Pompulalta
Turkoosi pallotrikoo Tiritom
Resorit Hannan kankaalta

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pieni ankanpoikanen

 Nakki tarvitsi uuden hatun päiväunille, mummun kutomat villaiset alkaa olla liian lämpimiä.

 Ankkahattu on aika suloinen ♥  Myssyn leikkasin mummun kutoma hattu mallina.

 Moonbootsit kokoa 20 (Ottobre 6/2010), takasaumattomat koska kangas ei olisi riittänyt muuten. 
Kiitos Sannalle kaavasta ja ohjeista.

 Ja niinkuin  moni on kehunut, hyvin pysyvät jalassa.

 Mutta milläs ne jalat pysyisi paikoillaan? :D

Tossut on vuoritettu valkoisella fleecellä.
 
Kumppareihin tarvitsee vielä päihin stopparit - tai ehkä laitan vaan solmuun..

Neulokset Majapuun salaisesta vihreästä paketista
Turkoosi resori Hannan kankaalta
Valkoinen fleece tilkkulaatikosta
Kumppari ja stopparit miehen fleecen helmasta (ei se tarvinnut niitä ;) )

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyväntekemistä ♥

 Ompelukerhomme lähti parin mahtavan puuhanaisen johtamana toteuttamaan hyväntekeväisyysproggista. Ompelimme TYKSin syöpälapsille ison kasan iloisia käyttövaatteita osastolla käytettäväksi.

Koko tarinan voi lukea ylimmän piiskanheiluttajan eli Kotikolon Emmin blogista

Mitään mahtavia määriä en ehtinyt sittenkään ommella - paitoja koo'oissa 100, 110, 160 ja 170 yhteensä 13 ja housuja 80, 110, 130, 160 ja 170 senttisin samaten 13 kappaletta.

 Ompelun lisäksi sain pieniä sihteerin tehtäviä hoitaakseni.  Sain meille viikonlopuksi lainaan toimistotilan keskustasta missä oli tilaa surruttaa loppurutistus. Kiitos siitä Turun Kirjatyöntekijäin yhdistys ja äiti ♥ Eväät tulivat Turun Kellariravintolasta :)

Loivempi liikkeiset varmaan hiukan olivat hämillään kun vauhti ja tekemisen meininki oli melkoista heti alusta lähtien! 

Projektin myötä moni nimi sai kasvot ja tapasin ison joukon reippaita ja innostavia naisia. Kivaa oli, otetaan uusiksi :)




tiistai 12. helmikuuta 2013

Pihan poika pikkuinen


Pienin tuntuu välillä jäävän hiukan vähemmälle ompeluhommissa. Onhan siskolta jäänyt vaatteita vähintäänkin tarpeeksi yhden pojan tarpeisiin.

Tämän Majapuun Lohikäärme-neuloksen tilasin kuitenkin vain pikkuisimmalle rakkaalleni.


Kankaassa todettiin langassa viimeistelyvirhe jonka vuoksi kangas 'raidoittuu' kun viallinen lanka imee muusta pyykistä lähtevän värin itseensä.

Vastaisuuden varalle - jos minulle tulee vastaan viallinen kangas - itseni vuoksi toivon että sekin tulee Majapuulta sillä niin mahtavalla tavalla he koko jutun tiedoituksineen ja hyvityksineen hoitivat. Yritykselle en tietysti moista toivo :D

No periksi ei anneta. Kotihaalarissa raidat ei niin haittaa. Ainahan ne voi kohdistaa ;) Mangonkeltainen resori on muistaakseni Hannan kankaalta.

Jämäpala tällä kertaa iskälle kevätpipoksi. Ukot on taas töissä kateellisia.


 Ja miten ihana hän onkaan, raitoineen päivineen

 "Ja Puff tuo lohikäärme niin iloinen,
kai eksyi kerran kaupunkiin,
oli sumu hirmuinen.
Puff ei lentää voinut, niin löysi sen
tuo pihan poika pikkuinen,
joka myös on iloinen."


Haalari on yhdistelmä Ottobren Jumpsuittia ja miikkari-haalarihousuja koossa noin 74cm.