tiistai 12. helmikuuta 2013

Pihan poika pikkuinen


Pienin tuntuu välillä jäävän hiukan vähemmälle ompeluhommissa. Onhan siskolta jäänyt vaatteita vähintäänkin tarpeeksi yhden pojan tarpeisiin.

Tämän Majapuun Lohikäärme-neuloksen tilasin kuitenkin vain pikkuisimmalle rakkaalleni.


Kankaassa todettiin langassa viimeistelyvirhe jonka vuoksi kangas 'raidoittuu' kun viallinen lanka imee muusta pyykistä lähtevän värin itseensä.

Vastaisuuden varalle - jos minulle tulee vastaan viallinen kangas - itseni vuoksi toivon että sekin tulee Majapuulta sillä niin mahtavalla tavalla he koko jutun tiedoituksineen ja hyvityksineen hoitivat. Yritykselle en tietysti moista toivo :D

No periksi ei anneta. Kotihaalarissa raidat ei niin haittaa. Ainahan ne voi kohdistaa ;) Mangonkeltainen resori on muistaakseni Hannan kankaalta.

Jämäpala tällä kertaa iskälle kevätpipoksi. Ukot on taas töissä kateellisia.


 Ja miten ihana hän onkaan, raitoineen päivineen

 "Ja Puff tuo lohikäärme niin iloinen,
kai eksyi kerran kaupunkiin,
oli sumu hirmuinen.
Puff ei lentää voinut, niin löysi sen
tuo pihan poika pikkuinen,
joka myös on iloinen."


Haalari on yhdistelmä Ottobren Jumpsuittia ja miikkari-haalarihousuja koossa noin 74cm.

9 kommenttia:

  1. Ihana poika ja hieno jumppis sekä suloinen ankkamyssykin vilahtaa kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja tarkat silmät, myssynbloggasinkin vasta myöhemmin kun tossutkin valmistui.

      Poista
  2. Mielettömän kiva haalari! :) Keltainen piristää tuota juuri sopivasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo mangonkeltainen oli juuri sopiva sävy kun taittaa hiukan vihreään. Muiden keltaisten vierellä se kyllä näyttää 'likaiselta'

      Poista
  3. Ihana haalari raidoista huolimatta. Ja niin suloinen pieni mies <3

    VastaaPoista
  4. AWW....Nakki ja nakin uus haalari. Valloittava tapaus kaikenkaikkiaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nakki onkin lähes parasta mitä mulla on tarjota :D

      Poista
  5. Aikamoinen suloisuus tuo poika (: Ja tuo lohikäärmeneulos näyttää niin hyvältä keltaisen kanssa!

    VastaaPoista