perjantai 18. toukokuuta 2012

Kaksoisneulantappaja SeeSaw ja kierrätysshortsit

Uusimman Ottobren Seesaw-paidasta oli muodostua melkoinen koetinkivi, vedin kaksi kaksoinneulaa palasiksi pääntien huolittelussa. Kolmannen kohdalla tajusin hiukan tarkistella konettta, ja paininjalan alla oleva metallilevy oli löystynyt ja siirtynyt paikaltaan. Siihen reunaan sitten napsahtivat ne neulat.

No mutta kolmannella neulalla tuli valmista. Ihanan mallinen toppi (vai paita) mielestäni, tein pienimmän koon ilman saumanvaroja ja tuli ihan sopiva meidän kokoaa 86/92 käyttävälle tyttösellemme. Täytyy tehdä toinenkin ja siihen vaikka eri kankaasta nuo hiharöyhelöt.

Pallokangas on Ikasyriltä tilattua JNY:n jerseytä. Loput menikin omaan mekkoon.



Taaton vanha keltainen pikeepaita taas sai uuden elämän OB:n Donkey-shortseina. Näissä on kokoa 92cm, seuraavalla kerralla kaavaa voisi hiukan kaventaa ja pidentää. Jätin taskut pois ja hurautin vyötärölle laiskana kumpparin.

Kivat oli jalassa kun typy testaili - en viitsinyt laittaa edes mitään yksityiskohtaa vaikka alkuun mietinkin jotain pientä applikaatiota. Kaikki kesäksi tehdyt t-paidat on niin värikkäitä ja kirjavia että nämä saa olla ihan näin.



Keskeneräisenä odottaa kaksi tunika-paitaa Talvi-ilotrikoosta, toinen menee lahjaksi ja toinen on koeversio joka jää meille käyttöön.

Ei puutu kuin Hannan kankaan paketti yksivärisiä trikoita niin pääsen valitsemaan oikeanväriset hihat. Tulisikohan se jo tiistaina... :)

5 kommenttia:

  1. Kivoja! Mullakin on nämä molemmat ToDo-listalla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista shortseista voisi sanoa vielä sen verran että minusta se Ottobren ohje oli todella outo. Mä huolittelin sivusauman koko matkalta samalla kun vetäisin resorin kiinni ja sitten kun tikkasin resorin kaksoisneulalla, ompelin samalla sivusaumat yhteen.

      Poista
  2. Piti sitten mennä päivittelemään, että mikä tuossa kaksoisneulassa nyt on niin vaikeaa. Kaksoisneulani päättivät sitten näyttää. Laskeskelin vaan hintalapuista, että kankaan hinta tuplaantui neulaeuroja roskikseen pudotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää olla aian vaan tosi tyytyväinen kun joku toimii.. Mä jouduin nappaamaan leveän ja ohuen kaksoisneulan nyt hätäpäissäni kun ei muutakaan ollut ja varmaan se sanoo naps heti kun ehtii...

      Poista
  3. Aivan älyttömän ihanan mallinen paita! Rakastuin siihen :) Noita shorteja vois kyllä ehkä itekin kokeilla, mutta pidempänä versiona :)

    VastaaPoista