torstai 11. lokakuuta 2012

Kyllä aikuinenkin saa joskus olla apina

 Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

 Ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa


Ja me isommat yritetään selittää niitä parhaamme mukaan.

 
Ramppikuume oli tosiasia.

Nyt jos leikkaa kaksi samaa hupunkappaletta tai etukappaletta niin ei kyllä hymyilytä..

Leikkaamisessa ei kuitenkaan ongelmia ollut, ompelemisessa sitten senkin edestä.
Ehkä se UFO-laatikon paksu keinokuituresori ei ollut ihan paras mahdollinen vaihtoehto...
Viisi saumurineulaa ja kaikenlaisia merimiesten käyttämiä sanontoja myöhemmin siitä tuli valmista.


Kokonaan vuoritettu huppari omalla kaavalla. 
Suorat housut villaneuloksesta ja apina-pipo valmistui samalla.


Maailman ihanin apinajoustis ja apinamerkki Majapuulta. Vuoren ruskea maxidots Bellapuulta. Vetskari Merinetiltä.



Muutakin valmista tuli viikossa mökillä omassa rauhassa kun sai surruttaa.


Viidet velourhousut Jättirätin harmaasta velourista, yhdet itselle ja kahdet molemmille lapsille


Itselle tunikoita, nappilistalliset muokattu tissiksen kaavasta, punainen on ehta tissis


Oranssi-ruskea pallotrikoo Hannan kankaalta


Punainen maxidots Fabriinalta


Ihana harmaa entiedämikä-kangas Jättirätin aleista

Kerrankin itselle kaikenlaista :)


4 kommenttia:

  1. Ihanan paljon juttuja itelle. Mulla on kans sellainen aikuistenkausi menossa :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia! Minäkin kun sain tuon apinajoustiksen, niin heti ajattelin, et tästä mulle, mut tilasin sitä niin vähän ettei taida riittää :/

    VastaaPoista