Mahapoikaa odotetaan juhannuksen jälkeen ja mietin yksi ilta mitä kesällä vauvalle laitetaan päälle. Siis lähinnä vaatteiden päälle viileinä päivinä. Jotain kevyttä ja hengittävää mitä voisi käyttää myös vaunuissa..
Kaukalopussin tekeminen on pyörinyt mielessä jo aiemmin ja nyt sitten löin yhteen nämä kaksi ideaa. Ensin ajattelin tehdä velourista - liian kuuma. Sitten trikoosta ja vuorittaa trikoolla. Liian monta liikkuvaa osaa. Lopulta materiaaliksi valikoitui Stoffecken paksu sydän-interlock.
Vuoritin hupun ohuella t-paita trikoolla. Samasta materiaalista on myös tuulilista tai miksi tuota vetoketjun alle tulevaa lärpäkettä nyt haluaakin kutsua. Prymin rengasvetoketju on Royal-tuotteelta.
Ensin ajattelin tehdä aukot turvavyölle ihan napinläpi-tekniikalla, mutta aiemmista nappilista-halkio-kokemuksista rohkaistuneena päätinkin tehdä neppareilla suljettavat aukot.
Takapuolen aukossa on tuollainen lärpäke joka tulee turvavyön ja vauvan väliin.
Hihoissa on resorit joilla ne voi kääntää tumpuiksi.
Kaava on ihan itse piirrelty, hupun apinoin Ottobren velourhupparista. Kokoa 62/68cm veikkaisin.
Olen tyytyväinen - siitä miten paljon tälle on käyttöä on ihan sitten ihan eri asia ja selvinnee kesällä :)
Tosi kiva! Ja ihana kuosi!
VastaaPoistaNäyttää kätevältä - sovituskuvia odotellessa!
VastaaPoistaVoi kirjoitushärö. Siis tosiaan sovituskuvia itsekin odottelen. Tai soviteltavaa paremminkin =)
PoistaTosi ihana kaukalopussi! Tuo vihree sydän sopii tosi hyvin tuohon.
VastaaPoistaSinulle on jotain blogissani...
Supersuloinen, ihanat värit ja kiva toteutus :)
VastaaPoistaKiitos kaikki! Vihreä sydän on vaihtari, omassa paketissa tuli pinkki-ruskeana sama kangas alunperin..
VastaaPoistaVitsit tää on ihana!! Mäkin haluaisin tehdä tuollaisen, mutta ei taia olla enää käyttöä ku mein vauva menee kesällä jo toisenlaiseen istuimeenkin. Miksi mä en tehny tuollaista sillon talvella, oi miksi?!
VastaaPoistaMulla sama kangas oottelee inspiraatiota... <3 Ihana väri.