tiistai 28. elokuuta 2012

Taikametsää ja syksy tulee!

Taikistossut pojulle. Nyt ei liinassa palele varpaat.

Vuoritettu fleecellä  - saumuri valitti melkoisesti kun oli kaksi kerrosta joustista ja kaksi fleeceä.. Resori on Sampsukan lämminkeltainen, sopii mainiosti.

Kaavasta voin sanoa sen verran että tarvitaan jalanpohja, puoliympyrä ja kaarisilta. eli itse suhrattu. Ei ihan kaikki reunat kohdanneet tuossa kokoamisvaiheessa, eli muokattu yhteensopivaksi ommellessa

Nämä menee koko kylmän kauden.

Taikametsästä samalle nuorelle miehelle myös haalarit omalla kaavalla. Olen samalla kaavalla tehnyt aiemmin runoratsusta haalaripöksyt, nyt vaan suurensin pituussuunnassa kaavaa, leveyttä en lisännyt. 

Haalarit puetaan pääaukon kautta, eli olkaimissa ei ole mitään kiinnityssysteemejä.  Resori on ruskea, ei musta.

 








Itselleni tein samalla peruspipon. Ja vieläkin sitä on varmaan metri jäljellä...


Viikko on alkanut aika harmaana, ulkona on kylmää ja tuulista ja huomasin kauhistukseksi ettei lapsilla ole mitään trikoota lämpimämmästä matkusta tehtyjä hattuja (tai on varmaan, mutta ainahan voi tehdä lisää).



Aloitin pojusta ja ajattelin piirtää itse kaavat kolmiosaiseen hattuun, ihan helppoa vai? Eka versio oli aika villi, oli haussa niin pyöreä muoto kuin edes edes likimiten oikea kokokin, toisella kerralla onnistui paremmin...

Typy nimesi hatun heti Pororo-kypäräksi ja halusi itselleen samanlaisen. Tämä hattu on tehty rakkaudella - ja lyhensi osan hiuksistani parilla sentillä kun oikein keskityin ompeluun :D Styled by Pfaff 





Lakeissa on KAM-nepparit leuan alla. Näin jossain jonkun laittaneen ja idea oli jäänyt mieleen. (Eikä mulla olisi ollut mustaa - eikä ruskeaa resoria tarpeeksi solmimisnauhoihin...)

Mökille päästään sittenkin vielä viikoksi nautiskelemaan metsän rauhasta ja pimeistä illoista, sinne pääsee pelkät kutimet mukaan. Hiukan jo harjoittelin vuoden kutomistauon jälkeen. Sain kaksi kerää liukuvärjättyä hahtuvaa lahjoituksena ja ensimmäisestä tuli huovutetut mökkitossut minulle ja typylle :)


 

 


10 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja nää on kaikki! Meillä ei enää vaan oo vauvaa, jolle vois tollasia ihania, pieniä töppösiä (siis noita ommeltuja) tehdä. Ne ois ollu tosi kivat.

    VastaaPoista
  2. Nuo töppöstossut, en kestä :) Kauneimmat mitkä olen koskaan nähny (sulatti sydämen ja vaavikuume heräsi)... Lakkikin tosi magee.

    VastaaPoista
  3. Voi mitä söpöyksiä täällä olikaan! Ihanat nuo taikametsähaalarit, ruskea sopiikin hyvin! Ja nuo tossut on kyllä suloiset.

    VastaaPoista
  4. Ihania, kaikki! Voi sentään miten syötävän suloiset nuo taikametsätossut ovat. Hahtuvatossutkin ovat tosi makeat. Oliko noihin jotain ohjetta vai pitäiskö ne vaan tehdä villasukkamallilla epämääräisen isoiksi? Mun kaikki huovutusyritykset on olleet ihan väärän kokoisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kutosen puikot ja silmukoita 32 aikuisten tossuissa, tosiaan ihan kuin villasukka. Kavennukset kannattaa tehdä joka toinen kerros. Oiskohan mulla ollut kantalapussa 10krsta ennen kavennuksia. Sitten kun varpaat peittyy parilla sentillä yli niin aloitetaan kärkikavennukset.

      Hahtuvat on huopuu niin eri tavalla että kannattaa pestä eka lyhyessä ohjelmassa ja laittaa toisen kerran jos eivät huovu ekalla kerralla tarpeeksi =)

      Poista
  5. Aivan ihania juttuja. Nuo tossut on tosiaan valloittavat!! :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun nuo taikistossut on ihanat! =)

    VastaaPoista
  7. Kivat tossukat! millä ohjeella neuloit? vai oliko omasta päästä?

    VastaaPoista
  8. Ihanat nuo tossukat,tarttis varmaan itekkin yrittää piirtää niihin sopivaa kaavaa,kun se minkä lehdestä pongasin oli ihan kökkö toteuttaa :/

    VastaaPoista
  9. tosi söpöjä ompeluksia, ja ihastuttavat kiharat isommalla pikkuisella <3

    VastaaPoista