keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kierrätys SaVaWay vko19

 Pääsin osallistumaan heti toiseen perättäiseen perjantain pikaompeluun, viikon aiheena oli vanhan uudeksi kierrätys. Tiesin heti mitä tekisin :)

Valitsin materiaaliksi vanhan joustofarkkubleiserin ja kaavoiksi muutaman Ottobren haalarihousukaavan joista yhdistelemällä nämä 80cm-kokoiset housut on tehty,

Purkamisessa oli kauhea homma - bleiserissä oli muotoleikkauksia suuntaan sun toiseen, onneksi sen sai tehdä jo päivällä valmiiksi.. Aika kauan sain kaavojakin asetella ennen kun pääsin leikkaamaan, lahkeet tuli lopulta kolmesta palasta,

 Ompelin onnistuneesti mökkipaikkamme päärakennuksessa, sulakkeet kesti enkä nähnyt yhtään hiirtä.

Mutkia tuli matkaan joitakin, ompelukoneen ruuvari oli jäänyt matkasta, joten vaihtelin neulaa kaksoisneulaan viinipullonavaajan pikkuveitsellä :D (onneksi oli eväät kunnossa) Lisäksi talon alakerrassa oli todella pimeää, sihrustin sitten saumurin  led-valon loisteessa. Ja välillä vähän säikyin rasahduksia tietty.

Ja koska laiska pääsee vähemmällä...

Lahkeiden käänteet = bleiserin helmakäänne
Etulapun napinlävet = bleiserin napinlävet
Taskut on purettu kokonaisina irti

Kaavoina Ottobren Jumping Jack ja Fire truck koossa 80.
Alavarat Lillestoffin robottitrikoota Bellapuulta
Raitaresori Majapuulta
Farkkunapit Merinet
Koristenauha Sampsukka

Kuvat on aika luokattomia kännykkäkuvia, malli onneksi on iloinen :)




3 kommenttia: