keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hoops I did it again ja syksyvaatteita.


Lillestoffin kesämetsä oli nimensä mukaisesti niin kesäinen ettei sitä voinut jättää odottamaan syksyyn.. Muokkasin Ottobren (3/2012) Hoops t-paidasta pitkähihaisen ja pidensin hiukan helmaa, kokoa paidalla on 92cm.

Hiukan levensin hihaa että sain enemmän rypytystä olkapäille. Näyttää päällä tosi kivalta ja typy tykkäsi kuosista kun siinä on niin paljon kaikkea katsottavaa.

Samaisen valmistajan vihreä satumetsätrikoo oli paljon enemmän minun väriseni, yhdistin tylsästi ruskeat resorit ja punaista takakappaleeseen ja hihoihin.
                                

Siinä sitten kun oli vauhti päällä ja saumurissa tikki kohdillaan päätin ommella jotain muutakin samalla.

Syksyä odottava kangaskasa sai kyytiä. Ruskeaa junaa ja apilaa olen säästellyt ja nyt niistä kuitenkin tuli ihan perustunikat. Kaavan olen muokanut hyväksi havaitusta Loikka-paidasta, nämä on kokoa 98.


Samalla ompelin ikuisuuden valmiiksi leikattuna pyörineet mustat leggingsit valmiiksi ja ompelin vielä yhdet sivusaumattomat velourhousutkin.

Velourhousuihin olen piirtänyt kaavan itse, ihan peruspöksyt, nyt vaan yhdistin etu- ja takakappaleen. Seuraaviin pöksyihin täytyy kyllä tehdä taskut, nyt typy pitää koko ajan käsiään minun taskuissani jollei omista vaatteista löydy :)








Ihanan väristä ruskeaa velouria! Hiukan tuollainen kameliin taittuva retrosävy :) Apilat, junat ja velour ovat kaikki löytöjä FB:n kangashamstereista

Seuraavaksi kannattaisi varmaan käydä kangaslaatikot läpi - koska ei tämänkään satsin jälkeen pohja mistään pääse paistamaan..






2 kommenttia:

  1. Tulipa kiva tuosta pitkähihaisesta Hoopsistaja suloisia ovat nuo syksyä odottavat vaatteetkin!

    VastaaPoista
  2. Nuo kesämetsä ja satumetsä puserot on aivan ihania!

    VastaaPoista